Pakeneminen

Daroth kävelee puihojen ja pöytien välissä...monet muut eläimet jotka tämä uros ohittaa ulvahtelevat ja päästelevät ääniä häkeissään avuttomina, mutta uros ei niistä välitä...hän haluaa nyt vian pois täältä...pois vapauteen.
Daroth pysähtyy suuren huoneen ovella ja katsoo oikeaan ja vasempaan varmistaakseen näin, ettei ketään ole näkyvissä.
Kun reitti on selvä uros pinkaisee vauhtiin ja suuntaa reippaan hölkytyksensä kohti ulko-ovea, tosin valitettavasti uroksen muisti ja ajatukset ovat sekaisin sillä tämä ei ole syönyt eikä juonut 8 päivään ja tämän fyysinen kunto on todella heikko.
<minnepäin minun kuuluisi mennä....löydänkö tietäni koskaan ulos tästä tuskan loukosta> uros ajattelee ja pysähtyy hetkeksi nuuhkimaan haistaisiko tämä raittiin ilman.
Lopulta Darothin pää on niin sekaisin ja uros tietää olevansa eksynyt...<onko tämä nyt merkki, että joudun jälleen siihen kurjaan häkkiin....ja kammottavaan elämään...ei...minä en aio luovuttaa...en koskaan>.
Darothin kuonoon tulee pian vieno haju ulko ilmasta.
Uros lähtee äänen suuntaan ja hän katsoo vielä taakseen, että seuraako kukaan...ei seutaa joten nyt Daroth lähtee juoksemaan, mutta huomatessaan sen olevan melko äänekästä metallisen jalan vuoksi uros päättääkin siirtää juoksun kävelyyn ja edetä jälleen kuollettavan ja aikaa vievän hitaasti, koko ajan mielessään uros rukoilee, että kukaan ei kuulisi pientä kolinaa tai ettei tämä törmäisi matkallaan ihmisiin.
Ne harvat ihmiset kuitenkin mitä Daroth kohtaa uros sivaltaa nämä kuoliaiksi niin nopeasti kuin vain pystyy terävällä otsasarvellaan...
Nyt vihdoinkin....hänen silmiinsä alkaa kajota vieno kirkas kajo...voisiko se viimeinkin olla...vapauden alkua...vai kenties uusi kammottava huone joka olisi kenties täynnä ihmisiä, Daroth päättää kaikenvaralta edetä hitaasti ja varovasti.

Neranna lauleskeli itsekseen ja tonki onnellisena roskalavaa.
"Omenaa, dumdidum, päärynääkin on~"
Siro hybridi hihkui ja rouskutti tyytyväisenä kaiken löytämänsä syötäväksi kelpaavan. Samassa hän kuuli järjetöntä mekkalaa laboratorion länsisiivestä ja kallisti päätään hämmentyneenä. Mikähän siellä nyt oli? Ihmisetkin huusivat kuin tuskissaan, ja sitten huuto loppui. Ainoastaan metallin kalke kuului tasaisena. Neranna piippasi itsekseen gepardeille tyypilliseen tapaan, huolissaan.
Roskalavojen luokse johtava ovi oli selkosen selällään, ja sieltä oli selkeästi tulossa joku...tai jokin.
Neranna hymyili suloisesti. Seuraa! Hän tepsutti pehmeästi ovelle ja kurkisti sisään.
"Hu-huu?"
Gepardi-okapi-punarintaluri-hybridi hihkaisi virnistäen, ja samassa hän näki, mitä oli tulossa ovea kohti. Olentoraukka oli niin kärsineen näköinen...Neranna peruutti muutaman askeleen. Takajalkojen sorkat päästivät kaksi onttoa klopsahdusta osuessaan asvalttiin.
"Tuota...hei?"
Neranna hymyili pienesti ja hieman arasti.

Daroth näki, että avautuva ovi johti ulos ja uros nopeutti varovaiset askeleet nopeaan juoksuun mielessään ainoastaan yksi ajatus...vapaus!
Samassa hän huomasi hahmon oven suulla joka kuitenkin otti muutaman askeleen taaksepäin ja Daroth näki olennon ulkonäöstä, että tämä ei ollut tavallinen...se oli laboratorion koe eläin.
Daroth ei kyennyt ajattelemään selkeästi vieläkään joten tämä loikkasi ovesta ulos ja syöksähti hoikan naaraan ohitse, mutta uros kuitenkin pysähtyi vähän matkan päähän naaraasta ja laski päätään, mutta ei kuitenkaan katsonut muukalaiseen.
Daroth huokaisi ensin pienesti ja tämän pää vuosi edelleen verta kypärän alta, uroksen metallinen jalka painoi ja siksi uros ei kunnolla tahtonut astua sen päälle vaan roikotti sitä vähän väliä ilmassa ja välillä laski sen maahan hellästi.
Lopulta uros sai muutaman sanan suustaan.
"Oletko sinäkin....heidän vankinsa?" tämän enempää Daroth ei sanonut ja senkin lauseen uros sanoi hyvin hiljaa ja tämän puhe kuulosti todella sekavalta.

Neranna katsoi hölmistyneenä urosta, joka ryntäsi eteenpäin kuin tuli hännän alla. Hän kallisti päätään kysyvästi huomatessaan otusta peittävän veren. Huolestuneisyys täytti naaraan koko olemuksen, ja hän tallusti päättäväisesti uroksen luo.
"Minä en ole vanki, etkä ole sinäkään, jos kerran olet ulkona tuolta."
Neranna päätteli nerokkaasti ja viittasi tassullaan laboratoriota kohti. Uroksen puheesta oli hankala saada selvää, ja toinen oli selkeästi tuskissaan.
Neranna istahti otuksen eteen hymyillen. Jos hän nyt saisi seuraa, hänellä olikin ollut kauhean yksinäistä viime päivinä.
Roskalavojen luona haisi melko pahalle, mutta Neranna oli tottunut siihen; hänelle haju merkitsi vain ruokaa. Toisaalta hän olisi voinut metsästää itsekin, mutta hän ei osannut. Ei hän tiennyt, miten niitä nopeita jäniksiä tai muita saisi kiinni...Neranna sitä paitsi oikeasti tykkäsi hedelmistä. Ne eivät juosseet karkuun.
"Olin syömässä. Ja nyt ajattelin mennä. Tuletko mukaan?"
Neranna kysyi suloisesti hymyillen ja avasi kirkkaanväriset siipensä puolittain avoimiksi suojaamaan auringon paahteelta.

Daroth tuijottaa laboratorioon ja sitten naarasta joka nyt seisoo tämän edessä.
"Minä olen vanki niin kauan kuin poistun täältä....tajuatko" uros sanoo ja puristaa tämän jälkeen päätään kovan kivun seurauksena.
"minäkö tulisin mukaasi...miksi minun pitäisi sinun mukaan tulla....tarvitsetko kenties....henkivartijaa?" Daroth kiusoittelee, mutta vaikka tämä yrittääkin olla karu niin silti seura...seura ei olisi pahitteeksi, ainakin uroksella olisi silloin juttu kuoma jolle voisi jutella jos aika meinaisi käydä liian pitkäksi.
Daroth hiljenee hetkeksi ja alkaa miettimään, miettiminen on sekavaa ja tällähtekellä uroksen mielessä pyörii vain äänet jotka tulevat laboratoriosta ja ihmisistä jotka ovat tulossa Darothin perään.
Äänet laboratoriosta alkavat voimistua ja ne lähestyvät koko ajan ulko ovea ja kaksikkoa, joten nyt Daroth ei jää enään odottamaan vaan hän kävelee Nerannan ohi ja suuntaa juoksuun.
"Minä menen nyt....tule mukaan tai mene muualle, minulle se on samantekevää..." Daroth huudahtaa taakseen juosten samalla pois laboratorion pihalta.

Neranna yrittää keksiä jotain fiksua sanottavaa, mutta uroksen puheissa ei tunnu olevan järjen hiventäkään. Mitä ihmettä toinen hölisi henkivartijoista? Neranna ehti jo hieman harmistua, sillä hän oli aivan hyvää hyvyyttään pyytänyt toista mukaan, ja uros oli töykeä. Neranna ei kuitenkaan jaksanut välittää siitä. Hänellä oli nyt seuraa, josta hän ei hevillä luopuisi.
Uroksen rynnistäessä Nerannan ohi naaras seisoi hetken aikaa paikoillaan, harkiten. Pikkuhiljaa uros loittoni, ja Neranna tajusi reagoida jotenkin.
"Hei, odota, tulen mukaasi, odotaaaa!"
Neranna kiljahti toisen perään ja kiihdytti vauhtinsa äärimmilleen, jotta pääsi uroksen viereen. Naaras virnisti iloisesti ja nauroi. Hänelle juokseminen oli vain leikkiä, eikä hän tajunnut toisen pakenevan henkensä hädässä.
"Aurinko lämmittää ihanasti!"
Neranna hymyili onnellisen typerää hymyä ja katsoi urokseen. Nerannan valtaisat korvatkin kääntyivät uroksen puoleen.
"Minne me juoksemme?"

Daroth juoksi yhä kauemmas laboratoriosta ja kun tämä huomasi naaraan joka oli ilmestynyt tämän viereen uros hiljenis tahtiaan.
"päätit siis tittenkin tulla..." Daroth toteaa ja katsahtaa vielä laboratorioon päin. "mutta tiedä tämä, minä en tuonne enään palaa, joten jos tahdot tonkia roskia siellä vielä tulevaisuudessa" Daroth virnistää Nerannalle tunteettomasti "saat palata tänne takaisin yksin"
Daroth hiljentää lopulta reippaan juoksun kävelyyn, sillä uroksen jalkoja alkaa pakottaa liikaa ja lopulta tämän pitää pysähtyä hetkeksi lepuuttamaan vartaloaan ja metallista jalkaansa vaikkei se kipua saatika väsymystä tunnekaan niin jalka on kuitenkin äärimmäisen raskas.
Nyt Darothilla on hyvää aikaa jutella tämän oudon näköisen naaraan kanssa...Daroth ei siis ollut huomioinut Nerannan puhetta ilmasta.
"Olitko sinäkin siis tuolla laboratoriossa...joskus?" Uros kysyy katsomatta naaraaseen häntä vistusti jalkojen päällä.
Nyt äkkiä Daroth muistaa mitä myös Neranna oli kysynyt...hän oli kysynyt minne Daroth oli matkalla.
"Niin ja minne minä menen...olen menossa ikijään alueelle, kuulin puhetta siitä kun olin vielä vankina...ja se" uros henkäisee "vaikuttaa täydelliseltä paikalta asua...sinne ei ihmisiä tule ja siellä uskoisin saavani elää rauhassa ilman typeriä ihmisiä ja heidän kokeitaan" tämän jälkeen uros hiljenee ja alkaa odottamaan, että naaras puolestaan puhuisi tälle jotain...vaikka Daroth ei sitä tosiaan tahtonut myöntää niin tämä oli salaa kiitollinen, kun Neranna oli lähtenyt tämän mukaan...ei vain siksi, että Darothilla olisi muka jonkinlainen kilpi jos ihmiset tulisivat vaan...hänellä oli seuraa...edes jonkinlaista.

Neranna virnisteli onnellisena, kun olento viimein vastaili hänelle, puhuikin jopa! Neranna ymmärsi viimein olennon sanojen merkityksen, sillä nyt toinen puhui jo paljon selkeämmin. Jollain tasolla naaras tajusi, että uros oli juossut henkensä hädässä eikä ollut siksi juurikaan jutustellut.
Kun laboratoriota ei enää näkynyt, he pysähtyivät. Neranna puuskahti hivenen hengästyneenä ja naurahti hiljaa. Hän katseli urosta silmät tuikkien.
"Olen ollut laboratoriossa, juuri tuolla, mutta minä olin ihmisten lemmikki..."
Neranna alkoi näyttää haaveelliselta.
"...Sain ihanaa ruokaa ja silityksiä, olin kuin kunin..kuin...kung...sellainen joku ylhäinen ja kaunis."
Neranna selitti kykenemättömänä ääntämään sanaa 'kuningatar'. Hän oli myös autuaasti unohtanut sen, että joskus hän jäi ilman ruokaa laboratoriossa. Mutta pian Nerannan mietteliäs ilme katosi, ja hän hymyili jälleen aurinkoisesti.
"Vai sinne olet matkalla!"
Naaraan silmät laajenivat hämmästyksestä. Niin kauas! Sinne kylmään! Neranna värähti pienesti.
"Minä tulen mukaasi."
Neranna päätti nauraen ja hymyili urokselle suloisesti, silmät kissamaisesti sirrillään.
"Muuten..."
Naaras muisti kuin yllättäen.
"Minun nimeni on Neranna."

Daroth kuunteli hiljaa Nerannan puheita, vähän väliä uros vilkoili taakseen ja varmisti, että heitä ei enään seurattu.
Kunu Neranna oli lopettanut Daroth aloitti "ihmisten lemmikki" uros sanoi tämän niin paheksuesti, että melkein sylkäisi maahan "sinä et ole normaali eläin, ne saastat muokkasivat sinusta tuollaisen...ja sinä kehtaat väittää, että olit muka vain....lemmikki" Daroth sanoo kiukkuisena, sillä ei voinut ymmärtää, että eivät kaikki laboratorion tai muun maailman ihmiset olleen pahoja, uros oli kokenut elämänsä aikana enimmäkseen vain tuskaa ja kärsimystä eikä voinut tajuta mitä Neranna oli puolestaan kokenut.
"No kerrohan..." Daroth aloitti virnuillen pienesti ja ilkikurisesti "jos kerran olit lemmikki ja he pitivät sinusta ja sait ruokaa sun muuta....miksi he lemppasivat sinut pois sieltä paikasta?".
Hetken aikaa Daroth on hiljaa ja pieni tuulenvire käy kaksikon lävitse ja tuuli saa Darothin pörröiset karvat hieman lepattamaan.
Lopulta hiljaisuuden jälkeen Daroth aloittaa taas katsoen Nerannaan nyt vähän....kohteliaammin "sinne kylmään todellakin aion, mikäli todellakin olet ollut lemmikkinä siellä, se paikka ei ole sinua varten....siellä on liian kylmää ja liian vaarallista...usko minua ja mene jonnekin muualle".
Uros nousee seisomaan kun oli istunut ja lähtee kävelemään eteenpäin, vähän matkan päässä Daroth katsoo taakseen olkansa yli ja hymyilee pienesti Nerannalle "niin...Neranna...se on varsin...mukavan kuuloinen nimi" Daroth kääntyy katsomaan eteenpäin ja kohdistaa katseen taivaalle "minä olen Daroth" uros heilauttaa häntäänsä ja asettaa siivet mukavasti roikkumaan yläpuolelleen ja lähtee sitten jatkamaan matkaa <toivottavasti se ei seuraa minua....lemmikit eivät pärjää siellä karuissa ja kylmissä oloissa> Daroth ajattelee mielessään...

Jos Neranna olisi ollut yhtään fiksumpi, hän olisi jopa saattanut loukkaantua uroksen puheista. Mutta koska hän ei ollut kovinkaan älykäs, hän vain kallisti päätään, hymyili kissamaisesti silmät sirrillään ja maukaisi hiljaa.
"Minä olin oikein rakastettu."
Neranna totesi tyytyväisenä, naurahti hiljaa ja pohti sitten uroksen kysymystä. Niin, miksi hänet oli lempattu?
"Oikeastaan minua ei heitetty ulos...minut uhattiin tappaa, ja sitten tuli ihmislauma, joka pelasti minut."
Neranna nyökkäsi itsekseen.
"Juu-u, niin se taisi mennä. Ja ne ihmiset veivät minut pois laboratoriasta, ja toivat minut aivan Sevaanahin rajalle."
Neranna katseli uroksen perään vaiteliaana, kun tämä nousikin äkkiä ylös ja aikoi lähteä. Neranna nousi ylös myös ja hymyili innoissaan. Vai että Daroth, miten mukava nimi! Gepardi-hybridi tepsutti Darothin vierelle ja virnisti.
"Ei ei ei, minä tulen sinun mukaasi! Minulla on vallan paksu turkki."
Neranna pörhisti karvojaan nauraen. Hänellä oli nyt uusi ystävä.
"Miksi sinä olet niin kauhean synkkä?"
Neranna kysäisi äkkiä hivenen huolissaan.

Daorth huomaa kun naaras tallustaa tämän vierelle ja jälleen kerran uros on hetken hiljaa.
Tuuli kulkee muutamaan kertaan kaksikon läpi ja Daroth värähtelee tuulen tuoman kylmyyden vuoksi.
Lopulta uros katsoo Nerannaan tuhahtaen ensin paheksuen "siinä nyt näet, jos he kerran koittivat sinut tappaa niin miten hemmetissä sinä voit pitää ihmisiä....mukavina tai kutsua itseäsi ihmisten lemmikiksi" Daroth murahtaa ja katsoo muualle "tai tässä tapauksessa entiseksi lemmikiksi".
Daroth katsoo kotvan kuluttua jälleen Nerannaan, uros ei voinut ymmärtää miksi ihmeessä tuo kummallinen naaras seurasi tätä, vaikka Daroth oli koko ajan tälle töykeä, Daroth ei edes ymmärtänyt miksi oli niin tökerö naarasta kohtaan, joka yritti vain parhaansa mukaan tehdä tuttavuutta.
"Kuulehan nyt" Daroth aloitti vielä "sinä söit siellä ulkona ihmisten jättämiä ruokia, miten siis kuvittelet voivasi saalistaa kylmissä ja karuissa oloissa saalista yksin?" uros kysyy.
Daroth katsoo hetken aikaa Nerannan paksua turkkia ja tulee mielessään siihen tulokseen, että turkin paksuuden ja kylmyyden puolesta naaras voisikin pärjätä kylmässä, olihan naaraalla paksumpi turkkikin kuin Darothilla.
Lopulta Daroth pysähtyy jälleen ja tajuaa itsekin, että saalistaminen voisi olla hyvin hankalaa tällekin aluksi, sillä olihan Darothilla painava metallinen jalka esteenä ja se myös haittaisi nopeutta ja piti ääntä...pitikö Darothin opetella saalistamaan niin, että jalka ei synnyttäisi metallista ääntä kun tämä kävelisi.
"No tuumittuani hetken voit tulla mukaani, jos olet todellakin ihan varma, että pärjäät siellä kylmässä ja pystyt saalistamaan yksin villi eläimiä, sillä siellä ei tosiaan ole ihmisten roska paikkoja sinulle" Daroth sanoo ja virnistää vähän huvittuneena nyt ensimmäistä kertaa Nerannalle.

//Muistathan sen imperfektin: sanoi, teki, söi, joi.
EI siis sanoo, tekee, syö, juo...//

Neranna kikatti riemuissaan ja juoksi Darothin muutamaan kertaan ympäri. Hän pysähtyi viiksikarvat väpättäen uroksen vierelle ja virnisti.
"Minä olen llloistava saalistaja!"
Neranna pörhisti rintaansa ja yritti murahtaa kumeasti, mutta sai aikaan vain surkean piippauksen. Hän kurtisti kulmiaan ja yritti uudelleen, mutta sama toistui.
"No, aina ei voi onnistua", Neranna totesi aurinkoisesti ja asteli Darothin vierellä. Hetken hiljaisuuden täytti vain tuulen vaimea suhina. Onneksi tuuli, sillä Sevaanahin lämpötila oli kivunnut reippaasti yli hellelukemien.
"En ole koskaan ollut Sevaanahin ulkopuolella, ja haluan nähdä muitakin paikkoja."
Neranna teki muutaman iloisen, energisen loikan ja nauroi.
"En malta odottaa!"
Neranna oli niin riemuissaan, että miltei unohti Darothin synkkyyden.