Sirius

Nimi: Sirius
Rotu: FD-1-1, eli egyptin mau –kissan ja pullonokkadelfiinin yhdistelmä.
Sukupuoli: uros
Säkäkorkeus: 44 cm
Ikä: 4 vuotta

Ulkonäkö: Päällisin puolin Sirius muistuttaa erehdyttävästi tavallista kissaa. Se on väriltään kauttaaltaan tummanharmaa (värigeeni on tullut delfiiniltä), ja sen silmät ovat meripihkansävyiset, hieman kultaan vivahtavat. Sirius on solakka, joskin kevyesti lihaksikkaampi kuin egyptinmaut yleensä. Sen takajalat ovat etenkin hyvin vahvat uimisen takia.

Siriuksen erityisominaisuudet ovat rakenteessa; Sirius pystyy pidättämään henkeään huomattavan pitkiä aikoja. Se on myös nopea ja taitava uimari, ja sen varpaiden välissä on räpylät. Siriuksen pohjavilla on äärimmäisen tiheää, ja pitää sen lämpimänä uimisen aikana. Siriuksen häntä on huomattavasti normaalia pidempi, ja myös vähän paksumpi; vahva häntä auttaa sitä ohjailemaan liikkeitään veden alla. Myös sen silmät ovat sopeutuneet vesielämään; Sirius näkee yhtä hyvin maassa kuin vedessäkin, ja tulee toimeen sekä suolaisessa että makeassa vesistössä. Mainittakoon nyt vielä, että Sirius on erittäin hyvä kalastamaan.

Tarina (ja luonne samassa): Sirius on pieleen mennyt geenikokeilu. Se oli tarkoitus kouluttaa sotakäyttöön; Sirius voisi etsiä vihollisen sukellusveneen ja kiinnittää räjähdepanoksen sen runkoon. Sirius vaikuttaa kuitenkin tyhmältä ja patalaiskalta; sitä näyttää kiinnostavan lähinnä kalastus. Niinpä sen koulutuksesta ja koko projektista luovuttiin.

Tosiasiassa Sirius ei tosiaankaan ole tyhmä, päinvastoin; se oli tarpeeksi fiksu salatakseen todelliset kykynsä ihmisiltä, jotta nämä jättäisivät sen rauhaan. Sirius on lempeä, rauhallinen luonne. Se ei tahdo pahaa kellekään, eikä ole myöskään kovin kunnianhimoinen tai turhan ylpeä. Sirius on elämästä nautiskelija. Se tykkää ottaa pitkiä torkkuja, uida sitten sydämensä kyllyydestä ja pyydystää herkullisia kaloja ateriakseen. Sirius ei kaipaa seikkailuja tai vaaraa, mutta tarpeen vaatiessa se osaa kyllä olla yllättävän rohkea ja päättäväinen.

Sirius on äärimmäisen rakastava ja seurallinen, siksi se kaipaakin muiden kissojen seuraa. Se on kuitenkin lukittu laboratoriolla yksinään suureen häkkiin, jossa on puolet maata, puolet vesiallasta. Sirius kärsii yksinäisyydestä, mutta muuten sen elämä on varsin lokoisaa. Se saa viettää aikaansa häkissään miten parhaaksi tahtoo, ja sen hoitaja, joka sille keksi nimenkin, pitää siitä kovasti. Sirius on kuitenkin, kuten niin monet muutkin hybridit, lopetusuhan alla. Siitä ei ole mitään hyötyä, joten sen voi tappaa – eikös?

Siriuksen mielessä alkaa juuri itää halu paeta, kun paikalle ilmaantuu sopivasti eräs sirpakka kissaneiti…