Kissakala

Deidara tuhahti ja loikkasi kaapin päälle. Hän nukkui kevyesti ja heräsi aamun koitteessa. Kello oli arviolta kuusi. Deidara venytteli ja alkoi tarkkailla maailmaa alapuolellaan. Kolmen tunnin kuluttua hän kuuli naksahduksen ovelta. Deidara painautui hyvin pieneksi ja katseli kun yksi, melko ystävällisen näköinen mies käveli sisään. <Tämä on siis Siriuksen hoitaja>

Deidara loikkasi pehmein tassuin lattialle kaapin eteen ja hiipi seinän vietä kohti ovea.

Sirius istui hiekalla ja yritti näyttää rennolta, vaikka sitä huolestutti ja jännitti. Toivottavasti Deidara ei satuta hoitajaani ainakaan pahasti, hän toivoi.

Hän alkoi kehrätä äänekkäästi heti, kun hoitaja astui huoneeseen; näin miehen olisi mahdotonta kuulla Deidaran pehmoisia tassuja lattialla. Lisäksi hoitajalla oli tapana kiinnittää muutenkin huomionsa täysin Siriukseen, kun hän kehräsi.

Miehellä oli tavalliseen tapaansa mukanaan vedellä täytetty ämpäri, jossa uiskenteli kaksi kalaa. Näköjään tänään olisi aamiaiseksi ahventa, Sirius ajatteli ja nuolaisi kuivia huuliaan hermostuneena.

"Huomenta, poika," hoitaja tervehti ystävällisesti ja hymyili hoidokilleen. Sirius tunsi omantunnon piston; hänhän aikoisi ottaa jalat alleen ihan pian, ja ties mitä Deidara suunnitteli hoitaja-paran kohtaloksi. Mutta jos jään, ne tappavat minut, hän muistutti itseään topakasti.

Hoitaja kaivoi housujensa taskusta esiin muovisen kortin, ja työnsi sen häkin seinään kiinnitettyyn mustaan metallilaatikkoon.

Deidara hiipi miehen taakse. Hänen hampaissaan oli jo myrkkylataus mutta nyt ei ollut tarkoitus työntää kaikkea sitä miesparkaan. Vain sen verran että mies taintuisi. Deidara loikkasi miehen olalle ja puraisi. Mies kaatui eteenpäin kissan kynsien painuessa tiukasti olkapäähän.

"Aletaan mennä ennen kuin hän herää!" Deidara katsoi Siriusta.

Sirius tunsi jälleen omatunnon pistoksen pujahtaessaan ulos avoimesta ovesta. Toivottavasti hän ei kuole, hän ajatteli loikatessaan maassa retkottavan hoitajansa ylitse.

"Menoksi sitten vain," Sirius tuumasi ääneen ja hypähti kevyesti ikkunalaudalle. Vähän näppärää käpälätyötä, ja tuuletusluukku aukesi. He eivät tosiaan olleet laboratorion tarkimmin varjelluilla alueilla. "Tuletkos sinä?" Sirius kutsui Deidaraa. "Lähdetään nyt ja tullaan takaisin myöhemmin. Ehdimme sabotoida ihmisten töitä sitten palatessamme - ja toivottavasti kunnon suunnitelman kanssa," Sirius naurahti. Hän hymyili Deidaralle ja loikkasi ulos.

Sirius istahti aivan seinän viereen, kyyristyi matalaksi heinikkoon välttääkseen valvontakameroiden katseen. Hän odotti Deidaraa.

//On lupa automovettaa Siriusta

Deidara loikkasi sirosti ulos ikkunasta ja painautui matalaksi. "Pitää päästä portille ja ulos ja jonnekin piiloon. Minun osastollani kuvitelleen yhä että olen koulutuskelpoinen."

Vartija kulki heidän ohitseen kohti ovea. <Voi helvetti>, Deidara ajatteli. Vartija käveli suoraan rakennukseen. "Aletaan painua", Deidara kuiskasi Siriukselle ja lähti juoksemaan kohti porttia. Sirius juoksi hänen rinnallaan. Deidara kuuli vartijan huudahtavan hämmästyksestä ja antavan hälytyksen. "Kovempaa! On pakko päästä pois!"

Kissat loikkasivat rinta rinnan portin päälle ja siitä alas. Deidara huohotti hengästyneenä ja haeskeli katseellaan sopivaa piilopaikkaa.

Sirius katseli vauhkona ympärilleen. Pakoon ja piiloon! Sirius lähti juoksemaan summanmutikassa valittuun suuntaan. "Tule!" hän huusi olkansa yli Deidaralle. "Pyritään pois kaupungin keskustasta!"

Juostessaan hän kuuli takaansa auton käynnistyvän. Ne lähtevät perään.

"Pian nyt, Deidara!" Sirius kehotti ja pinkoi pitkin leveää katua minkä tassuista pääsi. Siriuksen tapa juosta oli hieman erikoinen; hän otti etutassuillaan tavallisen kokoisia juoksuaskelia, mutta vahvoilla takajaloillaan hän harppoi valtaisia loikkia. Niinpä näytti, että Sirius pikemminkin hyppi kuin juoksi. Yhtäkaikki tapa liikkua oli tehokas, ja Sirius eteni rivakasti. Hän aikoi syöksyä ensimmäiselle sivukujalle, jonka löytäisi. Toivottavasti Deidara pysyisi perässä.

Deidara kiihdytti täyteen vauhtiinsa mutta Sirius oli pian kaukana hänen edellään. POrtin saranat narisivat hänen takanaan. Hän kuuli ihmisten huutelevan jeepistä takanaan. Niillä oli verkko. Deidara juoksi minkä tassuistaan pääsi kun verkko putosi hänen ylleen. Kissa rääkäisi kammottavasti ja alkoi raapia verkkoa. "Apua!"

Sirius kääntyi vauhdilla ympäri kuullessaan Deidaran huutavan. Hän ei ollut mitenkään sankarillinen luonteeltaan, mutta ei hän kyllä raukkiskaan ollut. Sirius ei voisi jättää Deidaraa pulaan.

Hän vain kiihdytti vauhtiaan lähestyessään ihmisiä. Joku yritti ampua häneen nukutusnuolen, ja Sirius väisti täpärästi.

Sitten hän hyppäsi. Siriuksen loikka oli, kuten tavallista, voimakas ja kaareva. Ihmiset pysähtyivät vain töllöttämään ilmojen halki liitelevää kollikissaa.

Ja seuraavassa hetkessä eräs ihmisistä sai naamansa täyteen edellämainittua kollikissaa. Sirius ei ollut ottanut edes kynsiään esille - naaman kynsiminenhän sattuisi ihan kamalasti! - mutta kuka tahansa säikähtää saadessaan kasvoilleen kuusi kiloa vihaista kissaa, oli sillä kynnet esillä tai ei. Loppujen lopuksihan kynsien käyttöön otto olisi vain ajan kysymys.

Verkkoa pitelevä ihminen päästi siitä irti ja parkaisi hädissään yrittäessään huitoa Siriusta pois silmiensä lähettyviltä. "Juokse, Deidara!" Sirius huusi. Nyt olisi Deidaran tilaisuus paeta, nyt heti, ennen kuin joku muista ihmisistä tajuaisi tarrata verkkoon.

Deidara pyristeli irti verkosta ja lähti juoksemaan poispäin jeepistä. Juostuaan arviolta sata metriä hän kääntyi sivukujalle ja painautui piiloon nurkkaukseen roskapöntön taakse. Hän vapisi ponnistuksesta ja lipoi vauhkona huuliaan. Kaupunki tuoksui hermostuttavalta. Deidara ei pitänyt siitä lainkaan. Ihmisiä oli kaikkialla ja osa niistä tunnistaisi hybridin sellaisen nähdessään vaikka Deidara olikin hyvin paljon tavallisen kissan näköinen.

Kissaneiti käpertyi yhä tiukemmalle kerälle ja yritti rauhoittua. Hän säpsähti jokaisesta äänestä jonka kuuli vaikka yritti pysyä tyynenä ja rauhallisena. Kaduilla kävelevien ihmisten askeleet saivat se vapisemaan pelokkaana. Deidara oli tavallisesti hyvin urhea mutta kiinnijäämisen mahdollisuus säikäytti hänet aina.

Sirius näki silmänurkastaan, että Deidara paineli jo kaukana.

Ihminen, jonka päässä hän roikkui kiinni, tajusi vihdoin ettei Sirius käyttänyt kynsiään. Niimpä ihminen yritti vangita Siriuksen kietomalla kätensä hänen ympärilleen. Sinuna miettisin uudestaan, ennen kuin tekisin noin, Sirius ajatteli.

Hän painoi takatassunsa ihmisen rintaa vasten ja ponnisti kaikin voimin. Ihminen päästi irti ja kaatui taaksepäin, kun taas Sirius sinkoutui vastakkaiseen suuntaan. Hän pyörähti ilmassa sulavasti ympäri ja laskeutui tassuilleen muutaman metrin päähän.

Sirius lähti pinkomaan niin kovaa kun kykeni. Hän eteni jokaisella takajalkojensa työnnöllä monta metriä, ja saavutti pian huippuvauhtinsa. Hän kuuli, miten hänen peräänsä ammuttiin nukutusnuolia, ja yksi jopa raapaisi hänen kylkeään. Pian hän oli kuitenkin nuolien kantomatkan ulkopuolella. Häntä alkoi unettaa, mutta ei niin paljon, että hän olisi nukahtanut; nukutusainetta oli päässyt hänen verenkiertoonsa vain vähän.

Sirius kääntyi kujalle, jolle oli nähnhyt Deidaran hetki sitten syöksyvän. Deidara kyyristeli roskapöntön kyljessä. "Pian, jatketaan matkaa!" Sirius kehotti ja käänsi korvansa taakse. Takaa-ajajien juoksuaskelet kuuluivat koko ajan lähempää. Sirius tuuppasi kuonollaan Deidaraa kevyesti, hoputtaen tätä liikkeelle ja tähyili samalla ympärilleen.

Kujan päässä kasvoi akaasiapuu, jota ihmiset ilmeisesti kastelivat, sillä se oli suuri ja vehreä. "Tule, kiivetään puuhun piiloon," hän ehdotti, kun ei muutakaan keksinyt. Ehkä ihmiset olisivat niin typeriä, etteivät tajuaisi kiivetä puuhun. Jos he piiloutuisivat tiheimpien oksien kätköön ja pysyisivät aivan liikkumattomina, heitä ei näkisi maasta käsin. Sitäpaitsi puun latvasta pääsisi tarvittaessa hyppäämään läheisen talon katolle, ja sieltä pakoa voisi jatkaa kattoja pitkin.

//Lupa automovettaa on.

Deidara kohottautui vapiseville käpälilleen ja lähti juoksemaan puuta kohti. Hän jännitti takatassun ja loikkasi hurjan loikan suoraan puun oksalle. Vikkelästi se kiipesi ylemmäs ja katosi puunlatvan varjoihin. Sirius oli pian viereisellä oksalla.

Ihmiset juoksivat kujalle ja katselivat ympärilleen. Deidara painautui pienemmäksi puuta vasten ja tuskin hengitti. Vartijat tähystelivät selvästi kohti puuta. Hetken kuluttua he kuitenkin jatkoivat matkaansa puun ohitse. Deidara huokaisi helpotuksesta ja vilkaisi Siriukseen.

Hänen täytyi myöntää että Siriuksessa oli tiettyä tyyliä, vaikka hän olikin hiukan katukissan näköinen. Rouheisempi ulkonäkö antoi Siriukselle tietynlaisen hurjapäisen sädekehän. <Oikeastaan aika tyylikäst... Mits minä oikein ajattelen?>

//Oli lupa liikuttaa Deidaraa.//

Sirius hymyili Deidaralle tyypilliseen tapaansa. Hän ei jaksanut olla kauaa säikähtänyt. Ihmiset oli toistaiseksi eksytetty - kaikki hyvin, siis. Sirius osasi ottaa elämän rennosti vankeudessa, ja hän ei aikonut muuttaa asennettaan nyt vapaudessa.

Sirius siisti kielellään muutaman paossa pörrööntyneen karvan ja suki sitten tassuillaan naamaansa hetken. Kun Sirius oli kaikessa rauhassa lopetellut pesunsa, oli Deidaran hengityskin tasaantunut. Tyttöparka taitaa tosissaan pelätä laboratorioon joutumista, Sirius ajatteli. Häntä on varmaan kohdeltu siellä todella huonosti. Kaikki eivät olleet laboratoriossa yhtä onnekkaita kuin Sirius oli ollut.

Kun Sirius vaistosi, että tyttökissa oli nyt rauhoittunut, hän uskalsi ehdottaa siirtymistä. "Tule," hän sanoi ystävällisesti. "Lähdetään etsimään sapuskaa. Minulta jäi aamiainen väliin." Sirius iski Deidaralle silmäänsä ja virnisti.

Sitten hän hyppäsi ketterästi läheisen talon katolle. Hetken kuluttua Deidara laskeutui pehmeästi hänen vierelleen. He lähtivät yhdessä kulkeman kattoja pitkin pois päin laboratoriolta, kohti laitakaupunkia ja savannia. Ja toivottavasti kohti seuraavaa ateriaa.

//Sirius ja Deidara OFF laboratoriolta.